Kahdeksan viikkoa maailmalla

Moni Hyvinvointikeskus Huuman vakioasiakkaista saattoi huomata, että jotakin puuttui salilta tänä keväänä. Se puuttuva palanenhan oli tietenkin toimitusjohtajamme Mikko Paavola, joka otti Huuman 6-vuotissyntymäpäivien jälkeen ansaittua sapattivapaata ja buukkasi itselleen pelkän menolipun Aasiaan.

Huuman toimituksen pyynnöstä Mikko kirjoitti reppureissustaan meille hulvattoman kertomuksen. Hyppää mukaan retkelle!

Paikallinen Power Gym Nepalissa.  

Alkuperäinen idea oli kirjoittaa blogiin siitä, että käyn tapaamassa Huuman kummilasta Filippiineillä. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti onnistunut, sillä Filippiineillä oli vaalit juuri mahdollisen vierailuni aikana ja liikkumista alueella ei suositeltu turvallisuussyistä.

Niinpä Jenni pyysi minua kirjoittamaan matkakertomuksen reissusta kokonaisuudessaan. Hetken mietittyäni päätin suostua. Aloin tehdä muistiinpanoja vasta Manilassa, joten monia hauskoja juttuja varmasti unohtuu mainita - tai ei viitsi kertoa. En ole koskaan kirjoittanut blogia - tai kovin paljon muutakaan, joten älkää välittäkö huonosta äidinkielestä (toim.huom. tekstiä on editoitu toimituksen puolesta viimeistelyvaiheessa). Pyrin kirjoittamaan lyhyesti, jotta edes joku jaksaisi lukea loppuun asti. Vajaaseen kahteen kuukauteen toki sattui ja tapahtui kaikenlaista. Tämä on vain pintaraapaisu.

Selfie-tikun käytön opettelua Vientianessa. 

Olin katsellut matkareittiä hiukan etukäteen, mutta ainoa lento minkä olin varannut oli menolippu New Delhiin 26. maaliskuuta, paluusta ei ollut vielä tietoa siinä vaiheessa. Loppujen lopuksi reitti kulki seuraavasti: Helsinki-Tarto-Helsinki-New Delhi-Katmandu-Pokhara-Katmandu-Dhaka-Bangkok-Vientiane-Vang Vieng-Vientiane-Phnom Penh-Sihanoukville-Phnom Pengh-Singapore-Bangkok-Phuket-Manila-Boracay-Manila-Bangkok-Helsinki. Tästä voi päätellä, että aika paljon tuli istuttua lentokoneessa, bussissa ja muissa kulkupeleissä.

Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että nämä ovat vain ja ainoastaan minun henkilökohtaisia fiiliksiä ja tuntemuksia reissun aikana nähdyistä kohteista. Moni kokee asiat varmasti eri tavalla tai etsii erilaisia asioita matkustelunsa aikana. Lisäksi näin joka maasta vain pienen osan. Toinen tärkeä huomio reissun aikana oli se, että onhan se hienoa löytää ja käydä siellä paratiisisaarella ja loikoilla hammockissa ilman mitään häiriöitä tms., mutta loppujen lopuksi kohteesta tekee hyvän ihmiset joita kohtaat siellä tai joita sinulla mukanasi.  

Katmandun hienostoaluetta. 

Delhiin lentää vain 6,5 tuntia ja tämä oli suurin syy miksi lensin sinne ensin. Sieltä olin buukannut halvan hostellin - ties mistä - ja jo ensimmäinen päivä osoitti, että äkkiä pois. Ainakin se alue, missä olin, oli likaista, ihmiset töykeitä eikä ollut mitään tekemistä. Niinpä varasin lennon Nepalin Katmanduun heti seuraavaksi päiväksi. Lento lähti aamulla kello 10. Lentoajanhan ei pitänyt olla kuin kaksi tuntia, mutta sää rankaisi heti alussa ja muutaman yrityksen jälkeen kapteeni päätti että palataan takaisin Delhiin. Great, olin siis illalla kello 10 Hotellissa Delhissä. Katmanduun pääsin lopulta seuraavana päivänä. Myös se oli melko likainen paikka, mikä ei miellyttänyt. Melko nopeasti tein päätöksen, että lähden bussilla Pokharaan. 8 tunnin bussimatka ei sinällään houkutellut, mutta luvattiin että on hyvät maisemat. No, ei ne sen kummemmat olleet, mutta onneksi reissu kesti 10 tuntia.

Pokhara oli ensimmäinen paikka missä viihdyin vähän pidempään (4pv). Mukavan rauhallinen n. 250 000 ihmisen pikkukylä Nepalissa. Paikka, johon varmasti tulee mentyä uudestaan heti kun innostun vaeltamisesta enemmän. Pokharasta löysin myös paikallisen Power Gymin.

Ei tarvinut palella!

Pokharasta päätin lentää takaisin Katmanduun, josta oli heti jatkolento Bangladeshin pääkaupunkiin Dhakaan. Oli hyvin lähellä, etten myöhästynyt Dhakan lennolta koska Pokharasta lennot lähtee aina pahasti myöhässä. Onneksi sain puhuttua itseni aikaisemmalle lennolle, joka silti lähti 30 minuuttia myöhemmin kun alkuperäisen lentoni ilmoitettu lähtöaika! En tiedä ketään tuttua, joka olisi käynyt Bangladeshissa - eikä siellä montaa länsimaalaista näkynytkään. Olin onneksi palkannut Showaround-applikaation kautta itselleni paikallisen oppaan, joka näytti parin päivän aikana hiukan paikallista meininkiä ja pakolliset nähtävyydet joita ei oikeasti ollut perustemppeleitä ja –museoita lukuun ottamatta. Mutta oli mielenkiintoista olla vähän aikaa täysin ulkopuolisena ja vedellä riksalla katuja pitkin. Mietin, että niiden kavereiden ei kyllä tarvitse salilla käydä kun polkee pyörää jossa on kaksi ihmistä kyydissä koko päivän 40 asteen helteessä!

Bangladeshin moottoritiellä 

Dhakassa ”viihdyin” kaksi päivää, jonka jälkeen oli tarkoitus lentää Myanmariin mutta sinnehän ei suoria lentoja mennyt. Niinpä päätin lentää Bangkokiin, olla siellä pari päivää ja ottaa sitten lennon Laosin pääkaupunkiin Vientianeen. Tässä vaiheessa täytyy kertoa, että lähes kaikkia pääkaupunkeja yhdisti samat asiat: isoja ruuhkaisia paikkoja, joissa viihtyi yleensä pari päivää ja sitten halusikin suunnistaa jo meren rannalle tai saaristoihin.

Hintataso vaihteli jokaisessa kohteessa, mutta aina kun menit perusturistipaikkoihin hinnat alkoivat hipoa melkein Suomen hintoja. Toki jokaisessa kaupungissa pystyy elämään 10€/päivä budjetilla jos majoitut 3€/yö dormitoryssa eli yhteismajoituksessa ja syöt 1-2€ sapuskoja. Itse olin vähän erilainen reppureissaaja ja menin enemmän fiilispohjalta; välillä olin dormissa ja välillä 150€ hotellissa (no, niitä ei ollut montaa), välillä söin 1€ kanaa ja riisiä ja välillä viiniä ja hummeria.

Hyvinhän se mahtui! 

Vientianessa kävin katsomassa pakolliset nähtävyydet eli Patuxai-sotamuistomerkin ja kullatun buddhatemppelin, Pha That Luangin, vajaassa tunnissa, ja sen jälkeen aloinkin jo miettimään reittiä Vang Viengiin. Päädyin lopulta minibussiin edullisen hinnan takia (10€). Matka toki kesti 5 tuntia. Päätepysäkille päästessä vaihdettiin avolava vielä kuorma-autoon ja rinkat kuljettaja sitoi hienosti kiinni. Ensimmäinen vähän nopeampi kurvi ja joku huutaa jotain, katson taakse ja meikäläisen rinkkahan siellä pomppii pitkin hiekkasta tietä - sisällään totta kai MacBook yms. No auto seis, kuski kävi hakemassa rinkan ja matka jatkui. Onneksi mitään ei hajonnut!

Vang Vieng on tunnettu tubingista eli toisin sanoen lasketaan isolla kumirenkaalla pitkin jokea, jonka varteen on ripoteltu baareja joissa myydään halpaa viinaa ja pidetään hauskaa. Itsehän en sellaisesta ole kovinkaan kiinnostunut, mutta päätin kuitenkin kokeilla kun kerran siellä asti oltiin. Paikka oli itseasiassa vielä muutama vuosi todella hurja ja vuonna 2011 kuoli 27 ihmistä, jonka jälkeen paikalliset viranomaiset päättivät puuttua asiaan ja baarien määrä muunmuassa väheni huomattavasti. Eli homma oli kyllä rauhoittunut huomattavasti ja baarejakin oli joen varrella enää kaksi. Ihan nappiin ei jostain syystä mennyt oma setti, koska hävikkilistaan laitettiin sen jälkeen kamera, t-paita ja päiväreppu.

Alle 20-vuotiaiden uhrien pääkalloja Kuolemankentillä, Kambozassa 

Pari päivää Vang Viengissä riitti oikein hyvin ja sitten takaisin bussilla Vientianeen ja sieltä lentäen Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Kambodzallahan on melkoinen historia Pol Potteineen ja Vietnamin sotineen ja kannattaa mielenkiinnosta lukea niistä joskus tarkemmin. Itse kävin tutustumassa Kuoleman kentille (Killing Fields) ja vankila Tuol Slengiin. Vaikuttavia paikkoja molemmat. Phnom Penh ei juurikaan eronnut esimerkiksi Vientianesta ja melko nopeasti otinkin taas suunnan rannalle päin eli Sihanoukvilleen. Harmi vaan, että sinä päivänä kun olisin halunnut lähteä, eivät bussit enää kulkeneetkaan. No, olin päättänyt, että haluan pois Phnom Penhistä ja mittari on aina mittari vaikka voissa paistaisi, joten ei muuta kun pirssi alle niin kun jokainen reppureissaaja olisi varmasti tehnyt. Neljän tunnin matkasta jouduin maksamaan n. 70€.

Koh Rong Samluengin paratiisisaari 

Sihanoukville on ihan mukava rantakohde, jossa tapasin reissun ensimmäiset suomalaiset: suomalainen kaveri piti majataloa, jossa oli suomalaisia töissä ja oli siellä muutama suomalainen turistikin. Sihanoukvillestä lähdin käymään veneellä pienellä paratiisisaarella Koh Rong Samloemilla. Olin kuitenkin hieman varautunut, koska Aasian huono puoli on se että ihmisiä ei kai ole opetettu siihen että luontoa ei saisi roskata tai jätteitä laskea suoraan mereen. Tai sitten tähän on joku muu syy, mutta pikkuhiljaa saari saaren jälkeen alkaa olla roskattu. Onneksi Koh Rong Samloem oli todellakin säilynyt vielä melko koskemattomana. Jos haluaa omaa rauhaa niin tässä on hyvä paikka siihen tarkoitukseen. Itse en jaksa maata auringossa kovinkaan pitkään tai olla tekemättä mitään, joten päivä siellä riitti minulle.

Sikavillestä, niin kun suomalaiset sanoo, matkasin takaisin Phnom Penhiin ja seuraavaksi oli tarkoitus lentää Bangkokiin, mutta hyvä ystäväni Niko oli työreissulla Singaporessa joten päätin piipahtaa häntä moikkaamassa ensin. Näköjään helpompi sopia treffit kaverin kanssa Aasiassa kuin Suomessa. Singapore on todella kallis paikka ja olen käynyt siellä aikaisemminkin, joten moikat vain siellä ja sitten Bangkokiin vastaan Topia. Hän on äitini mies ja olin houkutellut hänet Thaimaahan viettämään 70-vuotispäiviä. Reilu viikko vierähtikin sitten Bangkokissa ja Phuketissa mukavasti. Pääasiassa erilaisten aktiviteettien äärellä.

Boracay

Topi palasi Suomeen ja itse suuntasin viimeiseen kohteeseen, eli Filippiineille. Ensin pääkaupunki Manilaan ja sieltä Boracayn saarelle. Moni varmasti tietää Boracayn paratiisisaaren; sehän on voittanut ties mitä titteleitä. Itse tiesin vain sen, että siitä on tullut melko kova bilesaari ja se hiukan mietitytti etukäteen. Onneksi pelkotilat oli melko turhia, koska ei siellä bilekansaa ollut sen enempää kun muuallakaan ja halutessaan sai myös nukkua. Boracayssa vierähti vajaa viikko. Viimeiseksi viikonlopuksi oli tarkoitus mennä Manilaan hiukan shoppailemaan, koska siellähän on mitä parhaimmat edellytykset siihen ja toki tuliaisetkin piti vielä ostaa. Lauantai-iltana iski kuitenkin pikkulasten tauti eli korvatulehdus ja tämä laittoi paluusuunnitelman uusiksi. Lääkäri kielsi lentämisen maanantaina ja tautia parannellessa menikin sitten viikko. Paluulennolle sain luvan perjantaille ja Suomessa olin takaisin 21. toukokuuta.

Kokemus oli kaiken kaikkiaan hieno ja suosittelen ehdottomasti kaikille yksin reissaamista edes kerran elämässä. Se antaa aivan uudenlaista perspektiiviä matkusteluun. Se, että olet pidempään poissa saa sinut myös arvostamaan perusarkea ja työntekoa Suomessakin aivan eri tavalla. Ja - ehkä Delhiä lukuun ottamatta - ihmiset olivat todella iloisia ja vastaanottavaisia joka paikassa. Kenties siihen vaikuttaa se, että aurinko paistaa ympäri vuoden eli D-vitamiinin saanti on taattu, eikä ole samanlaisia kaamoskausia kun esimerkiksi Suomessa.

En ehkä enää lähtisi yli kuukaudeksi yksin reissaamaan - mutta never say never. ;)

MIKKO PAAVOLA

Doggy style- suppailua Phuketissa