tiistai 19. helmikuuta 2019

Testissä pienryhmät CROSSI ja BODYWEIGHT


CROSSI

Tiistaisin klo: 17.00
Enintään 10 henkilöä/kerta

Crossin sisältö vaihtuu joka kerta. Sisältö koostuu kovista voimatreeneistä, tekniikkaosuuksista ja toiminnallisista harjoituksista. Treenit ovat monipuolisia ja todella kovia (sen huomaa kyllä seuraavana päivänä). 

Pienryhmää luotsaava Sonja suositteli lämmittelemään hyvin ennen tunnin alkua.. Noh, meinasin myöhästyä koko sessiosta, enkä kerinnyt lämmittelemään. Miksi? Yksi sana: taapero. Ei siitä sen enempää.

Sydän pamppaillen ja jalat vapisten riensin alkavalle tunnille. Jokainen, jolla on itsesuojeluvaistoa ja käynyt Sonjan B.E.A.S.T ulkotreenissä, tietää, että Sonjan käsittelyssä pieni pelko on ihan aiheellinen ja tervettä. Tämän lajin suola on itsensä ylittäminen ja ainakin minua se välillä pelottaa. Pääasia on kohdata se pelko, ja näyttää sille naama irveessä, kuka määrää!

Tällä kertaa tarjolla oli toiminnallinen lihakset ja sydän huutaa armoa-treeni, joka sisälsi kolme 10 minuutin settiä. Jokaisessa setissä oli kaksi tai kolme liikettä.
Vaikka määrä kuulostaa vähältä, treeni oli älyttömän kova. Sonja seurasi osallistujien tekniikkaa tarkasti ja sanoi heti jos korjattavaa oli. Treenin lopuksi oli vielä pudotussarja, jolla meistä otettiin vielä viimeisetkin mehut irti.


Treeni oli ihanan kamala! Ohjaajan tarkassa valmennuksessa ja kannustuksessa itsestään saa niin paljon enemmän irti! Vaikka yhdellä kerralla käynti on vain pintaraapaisu, opin jo nyt tekniikasta enemmän ja sain uutta potkua omiin treeneihin! 
Testikerralla ei kuvia oteltu, joten nämä ovat seuraavista treeneistä.
 

BODYWEIGHT

Maanantaisin klo: 17.00
Enintään 10 henkilöä

Bodyweight -ryhmän treenien sisältö on vaihteleva, mutta pääpaino on tyypillisimmissä kehonpaino liikkeissä, kuten erilaisissa kyykyissä, vatsalihasliikkeissä ja punnerruksissa. Treenit koostuvat toiminnallisista liikkeistä, jotka kehittävät voimaa, liikkuvuutta ja liikehallintaa. Vaikka harjoitukset tehdään omalla kehonpainolla, apuvälineitä käytetään parantamaan tekniikkaa, tuomaan haastetta ja lisäämään liikkeen tehokkuutta.

Odotin testituntia innolla, sillä olin jo suunnitellut lisääväni kehonhallinta treenejä omaan harjoittelukalenteriini. Odotin haastavaa tuntia ja sitä myös sain! Treeni koostui lämmittelystä ja noin puolen tunnin toiminnallisesta harjoituksesta: kyykkyjen, vatsalihasten ja punnerrusten eri variaatioista. 

Ennen jokaista treeni osiota, ohjaaja Pia näytti ja neuvoi liikkeet tarkasti. Treenin aikana Pia valmensi ja korjasi tekniikkaa, joka sai jokaisen liikkeen tuntumaan juuri siellä missä pitääkin. Lähes kaikki liikkeet olivat minulle uusia, vaikka olen aktiivisesti treenannut jo kuusi vuotta. Pääsin haastamaan kehoani aivan uudella tavalla. Alussa oli pientä kankeutta, mutta kun liikkeet tulivat joka kierroksella tutummiksi, alkoi treenikin luistaa. Yksi liike inspiroi minua ylitse muiden ja otinkin uudeksi tavoitteekseni opetella sammakko seisonnan (eng. Frog Stand). ⇩

Jostain se on aloitettava.



KENELLE?

Sinä, joka kaipaat kovia treenejä ja monipuolisia haasteita. Äkkiä mukaan!

Sinä, joka olet jo tottunut treenaaja ja mielestäsi treenaat kovaa. Kokeile kuinka ohjaajan kannustuksella ja asiantuntemuksella saat treeniin ihan uuden otteen ja näkökulman.

Sinä, joka kaipaat vaihtelevuutta ja haluat haastaa kehoasi, lisätä liikkuvuutta ja notkeutta.

Sinä, joka pelkäät kovia treenejä, ja haluat pysyä mukavuus alueellasi. Tule ja koe, miltä itsensä ylittäminen tuntuu. Kohtaa pelkosi, anna kaikkesi ja tunne olevasi elossa. Psst, kehittyminen tapahtuu muuten hurjan nopeasti!

Suosittelisin näitä pienryhmiä ihan kaikille. Treenistä saa pienillä muutoksilla haastavamman tai kevyemmän ja ohjaajat räätälöivät liikkeet jokaiselle yksilölle sopiviksi.
Kokeilkaa rohkeasti uutta ja inspiroitukaa uusista treeneistä ja tekniikasta!
Ja muistakaa, tyä pystytte siihen!


KUINKA PÄÄSEN MUKAAN?

Molemmat pienryhmät toimivat samalla passilla, jonka saa ostettua Huuman vastaanotosta. Pienryhmät pyörivät toukokuun loppuun asti, joten mukaan kerkeää vielä vallan mainiosti!
Pienryhmäpassi sisältää 8 treenikertaa ja voit käydä kummassa ryhmässä tahansa. Haluatko käydä kaksi kertaa viikossa, vai kaksi kertaa kuukaudessa, jää sinun päätettäväksesi.

Hinta Huuman jäsenille 99 €
Hinta ei jäsenille 139 €

Ennen tätä testausta, tällaiselle tavalliselle (työttömälle) tallaajalle pienryhmäpassin hinta vaikutti hieman korkealta. Testauksen tuloksena olen ehdottomasti sitä mieltä, että pienryhmäpassi on hintansa väärti. Nämä kaksi kovin erilaista pienryhmää muodostavat mielestäni todella toimivan ja monipuolisen kokonaisuuden. 
Täytyy pitää mielessä, että nämä pienryhmät eivät ole pieniä ryhmäliikuntatunteja. Ohjaaja toimii jokaisen ryhmäläisen yksilövalmentaja. Osallistuin molemmille kursseille vain kerran, ja käteen jäi aivan uskomaton määrä uutta tietoa, taitoa ja inspiraatiota. Itse aijon karsia muista arjen menoistani, jotta saan tuon passin hankittua. Mielestäni ei ole mitään parempaa sijoituskohdetta kuin oma terveys, hyvinvointi ja laadukas arki. 

Jane

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uusi minä




Joka vuosi se tulee, halusimme tai emme. Uusi vuosi, uudet kujeet ja ne hemmetin uuden vuoden lupaukset. Mitä sinä lupasit tänä vuonna? Oletko yksi niitä monista, jotka lupasivat tänä vuonna parantaa elämäntapojaan?  New year, new me <3

Mitä jos tänä vuonna emme tekisi lupauksia lainkaan? Mitä jos lupauksien sijaan, miettisimme, mitä todella haluamme saavuttaa vuonna 2019? 

Suunnittele

Tavoitteiden miettiminen kannattaa tehdä ajan kanssa ja huolella. Se ei ole niin helppoa, kuin miltä se kuulostaa.Tiedostamalla tavoitteesi, olet jo yksi harvoista. Etsi kynää ja paperia (mitä isompi sen parempi) ja kirjoita siihen tavoitteesi vuodelle 2019. Sijoita se paikkaan, jonka näet useasti päivän aikana. Useammille se on jääkaapin ovi. Kun näet tavoitteesi useasti päivässä, alat huomaamattasi mennä niitä kohti.

Palkitse itsesi

Mietittyäsi tavoitteesi, mieti myös palkinto. Kun saavutat yhden ison tavoitteen, tai tietyn määrän pienempiä tavoitteita, palkitse itsesi. Vinkki: älä palkitse itseäsi ruoalla. Se vie asennettasi ruokaan väärään suuntaan. Palkitse itsesi jollakin, mistä olet haaveillut, mutta et ole tohtinut itsellesi hankkia. Vai onko palkinto paikka, jossa olet halunnut käydä? Mikä tahansa se onkaan, palkitse itsesi, koska olet sen arvoinen. Vinkki: Huumalla on aivan törkeän hyvä hieroja.
 
Tärkeintä on asenne

Tavoitteiden saavuttamisessa tärkein työkalu on mielesi ja asenteesi. On totta, että pessimisti ei pety, mutta itsensä mollaaminen ei johda mihinkään muuhun kuin epäonnistumiseen. Päätä, että vuonna 2019 tunnuslauseesi on: ”Minä pystyn tähän!”

Tee se!

Suosituin tavoite on varmasti paremman elämänlaadun tavoitteleminen terveellisen ruokavalion ja liikunnan kautta.  Aloittaminen on paljon helpompaa kuin annetaan ymmärtää. Hyvinvointikeskus Huumalla pääset testaamaan kuntosalia ja ryhmäliikuntatunteja veloituksetta.

Mukaan tarvitset:

1. Vaatteet ja jalkineet joissa on hyvä liikkua
2. Juomapullo
3. Hyvä asenne 

Muuta et välttämättä tarvitse.

Lisävarusteet:

Huumalla on myös sauna (perinteinen ja infrapuna) ja suihkut, joten lisävarusteina suosittelen pyyhettä (pesuaine löytyy suihkusta), vaihtovaatteita ja reppu/kassi, joka helpottaa lisävarusteiden siirtelyä paikasta toiseen. Pukuhuoneissa on säilytyskaapit tavaroille, jotka saa lukittua omalla lukolla. Lukon saa lainaksi tai ostettua myös Huuman vastaanotosta, jos sellaista ei kotoa löydy. Kätevin vaihtoehto on mielestäni numerolukko. Näin lukon avainta ei tarvitse kanniskella treenissä mukana. Pukuhuoneesta löytyy lukkoparkki, johon lukon voi jättää odottamaan seuraavaa kertaa. Jos käytät lukkoparkkia, kannattaa lukko kustomoida niin, että tunnistat sen omaksesi.

Omilla ehdoilla

Olemme kaikki hyvin erilaisia, ja jotkut ihmiset tarvitsevat enemmän tukea. Huumalla löytyy erilaisia pienryhmiä, joissa yhdistyy yksilövalmennus, liikunta, oppiminen ja vertaistuki. Ympäröit helposti itsesi ihmisillä, joilla on samat tavoitteet kuin sinulla. Esimerkiksi Huuman starttivalmennuksessa pääset varmasti hyvin alkuun asiantuntijoiden avustuksella. Jos sinulla on valmiiksi oma porukka, voidaan teille luoda oma, tavoitteiden mukainen valmennusryhmä. Huumalla on tarjolla paljon työkaluja niin vasta-alkajille kuin vanhoille konkareille, ja niihin kannattaa tutustua rohkeasti!

Ole armollinen

Elämme vain kerran ja päivät rullaavat eteenpäin halusimme tai emme. Liian moni meistä sortuu arjen suorittamiseen ja taantuu omaan väsyneeseen oloon.
Mitä jos tänä vuonna siihen tulisi muutos?
Retkahduksia saattaa ja saa tulla. Anna se itsellesi anteeksi, mutta jatka sinnikkäästi eteenpäin kohti tavoitteitasi.
Sano itsellesi:
"Tänä vuonna, minä pystyn tähän."
"Tänä vuonna, minä elän."


Psst..  

Huumalla on avoimet ovet 7.-11.1.2019 klo: 8.00 - 19.30. Perjantaina poikkeuksellisesti klo: 8.00 - 13.00. Tuona aikana on kaikille ryhmäliikunta- ja pienryhmävalmennus-tunneille sekä kuntosalille vapaa pääsy. 

torstai 24. toukokuuta 2018

Huumaantuneet - asiakastarinoita Huumalta, osa 3 / Heikki Sarkeala


Huumaan eksynyt 

Sisukas seniorijäsenemme Heikki Sarkeala eksyi (omien sanojensa mukaan) Huumalle jo sen avaamishetkellä kahdeksan vuotta sitten. Tällä hetkellä Heikki on karannut kesälaitumille, joilta palaa salille taas syksyn tullen ahkeroimaan. Annetaan nyt hurmaavan Heikin kertoa taipaleestaan Hyvinvointikeskus Huumalla. 

Olen Heikki Sarkeala, ex-liikunnanopettaja, nykyisin "vapaaherra". Olen harrastanut vapaa-ajan liikuntaa koko pitkän elämäni ajan; yleisurheilua, suunnistusta, voimistelua, lentopalloa, hiihtoa, koripalloa jne. Olen perustanut n. 50 vuotta vanhan koripalloseuran PEKONIPOJAT (BACON BOYS). "Vapaaherraksi" jäätyäni aloin käydä Huuman edeltäjässä, Fitergossa Karhulassa. Sieltä siirryin Huumaan Jylpylle sen avaamisesta alkaen vuonna 2010. Niveliä ja lihaksia täytyy pitää kunnossa.

Harrastan omakohtaista tekemistä eri vempaimissa. Koulussa (35v) tehtiin tarpeeksi ryhmäliikuntaa. Käyn salilla n. 3-5 kertaa viikossa (poislukien pitkän kesän). Lisäksi Karhulan Reserviupseerikerho lahjoitti "eläkeupseereille" Huumaan tiistaiaamuliikunnan. Porukkaan kuuluu n. 10-20 ex-upseeria. Liikunnan ohessa juttu luistaa vempaimissa, saunassa ja puuropöydässä. Olen erittäin tyytyväinen Huuman palveluihin. HUUMA IS BEST.


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Huumaantuneet - asiakastarinoita Huumalta, osa 2 / Tomi Jalonen


”Laitetaanko sut kuntoon?” No eihän niiden nappisilmien alla voinut sanoa EI. Siitä alkoi mun Huuma-urani, vähän yli  kahdeksan vuotta sitten. Mutta tätä ennen vähän historiaa. 

Pelasin aikoinaan lätkää 20 vuotta ja olin aina sata lasissa. Sama ON- OFF- malli jatkui lätkän jälkeen työelämässä ja liikunta jäi. Kiloja karttui, habitus hävisi ja jaksaminen oli niin ja näin. Kahden ihanan tytön syntymät toivat elämään uutta sisältöä ja rakkaus heihin laittoi keski-ikäisen pyylevän miehen miettimään mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Yli kymmenen vuoden tekemättömyyden jälkeen juhannuksena tehty vedonlyönti puolimaratonin juoksemisesta tuli kreivin aikaan, ja mahdollisti itselle uuden alun yksilöurheiluun, jossa on paras katsoa peiliin, kun homma ei toimi.

Aloitus oli tuskaa mutta juoksua kertyi, ja olo parani. Oli koukuttavaa huomata, miten kivaa oli 3h la-aamulenkit lenkkien ollessa hyviä tai todella hyviä. Samalla lätkäaikojen kesätreeneissä kehittynyt inho juoksemiseen hävisi ja huomasin miten myös ei-ideaalilla ruumiinrakenteella voi maratonin juosta maaliin asti, jopa matkasta nauttien. Mitä pidempi matka, sen tyhmempi tyyppi. Tai sen parempi fiilis, jonka ensimmäisen maaliintulon tuottama itku allekirjoitti.  

No, takaisin tuohon mun kuntoon laittamiseen. 0lin suunnitellut kuntosalikorttia jo jonkin aikaa, ja olkapääleikkauksen jälkeinen kuntoutuminen tuki vahvasti tätä suunnitelmaa. Samoin coren vahvistaminen tukemaan maratonjuoksua ei olisi ollenkaan huono asia, koska tällöin ryhti säilyisi pidempään, jalat jaksaisivat paremmin ja täten ehkä aikakin paranisi. Eli Lillin paperiin nimi alle ja töihin!

Sovittiin, että kuntosaliohjelma tehdään Huumalla, kun ovet aukeavat. Ennen Huumaa ehdin käymään muutaman kerran Fitergolla, jossa vanha kipinä spinning-tunneilla syttyi Emmin tsemppihuutojen ja kannustuksen toimesta uudelleen. Olin ekaa kertaa täpinöissäni, koska joko-tai-tyyliselle treenaajalle spinning tuotti valtavasti mielihyvää, niin tunnin aikana kuin sen jälkeen. Oli hassua huomata miten vanha mielikuva ainoastaan jaloilla tehtävästä treenistä valui hikipisaroiden myötä lattialle jo ekan biisin aikana. Mutta lisää täpinöitä oli tulossa..!

Huumalla alku sisälsi spinningiä ja kuntosalia, kunnes lankesin kesken kuntosalitreenin Lillin uuteen ehdotukseen, BODYPUMPiin. Ja loppu on historiaa. Olin aina tiennyt olevani kaavoihin kangistuvaa sorttia, mutta rakkaus pumppiin on ollut jotain poikkeuksellista, joka on kestänyt kaikki nämä vuodet. Kuten missä tahansa Les Mills- lajissa, ryhmäliikunnassa yhdistyy hienosti yksilö- ja joukkueurheilu, mikä on aika huimaa. Teet aina oman treenin, mutta tuskan keskellä vilkaisu vieruskaverin olotilaan helpottaa kummasti, ja tuo jaksamista. Osansa jaksamiseen tuovat ne aivan ihastuttavat ja ammattitaitoiset vetäjät, pe- aamun 06:30 BP ei onnistu ilman lavan edessä pursuavaa riemua, joka tempaa mukaansa, ihan joka kerta!

Huuma on mulle tärkeä paikka, koska siellä jokainen voi olla oma itsensä ja treenata oman tyylinsä mukaan. Vedät sitten hampaat irvessä tai hieman hillitymmin, päätös on sinun. Mulle liikunta tuottaa mielihyvää, vie ajatukset pois arjen murheista, takaa laadukkaamman ja energisemmän elämän, sekä mahdollistaa hengailun huipputyyppien seurassa. Siksi mun repertuaariin sisältyy jatkossakin mattoa, salia, pumppia, ja ainakin sen vitsiniekan spinningiä. Pyrin myös repimään kaavojani auki, joten saatan yllättää myös joogassa, CXWORX:ssä ja GRIT:ssä! 

Nähdään Huumassa! 





keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Huumaantuneet - asiakastarinoita Huumalta, osa 1 / Pirte Okkonen

Pirte ohjaajansa Miran kanssa
kuminauhojen kimpussa
Aloitamme uuden juttusarjan huumaantuneista asiakkaistamme, jotka pääsevät itse ääneen ja kertovat meille omasta Huuma-kokemuksestaan. Ensimmäisenä kuulemme Pirten liikuttavan menestystarinan. 

'Vuonna 2007 pienen, mutta vahingollisen lumityötapaturman seurauksena menetin siitä tulleesta selkävammasta johtuen lähestulkoon kokonaan vasemman jalkani käytön ja toiminnan. Lääkärit olivat avuttomia, sillä vamma on niin lähellä selkäydintä, että leikkaus ei tule kyseeseen liian suuren halvaantumisriskin vuoksi. Vuosia meni, kuntoutusta eri muodoin kokeiltiin sähköhoidosta fysioterapiaan ja lääkkeitä kului enemmän kuin monella koko elämänsä aikana. Paino nousi, kivut vaivasivat ja koko elämä pyöri selän, kivun ja jalan toimimattomuuden ympärillä. 

Vuonna 2015 päätin, että jos eivät lääkärit minua saa kivuttomaksi ja parempikuntoiseksi, niin minä teen itse asialle jotain, koska en tämän ikäisenä (silloin 36v) koe olevani vielä eläkekuntoinen, sillä tahtoa, halua, motivaatiota ja kaikkea riittää omasta takaa...paitsi se ohjaus, sitä en osaa tehdä itse. Tulin Huuman asiakkaaksi ja sillä tiellä olen edelleen. 

Aloittelin itsekseni 2015 kevään lopussa, mutta kivut toisinaan yltyivät liikaa, joka taas aiheutti sen, että väärän tekniikan ja väärien liikkeiden vuoksi olin kipeä, vaikka tarkoitukseni oli jotain ihan muuta. Elokuussa 2015 alkoi pienryhmä, johon ilmoittauduin ja pääsinkin onnekseni mukaan. Ohjaajana tässä ryhmässä oli Mira Rantavuo, joka heti ensi tapaamisessa halusi tietää, mitä ongelmia ja rajoitteita kenelläkin on. Tästä päivästä alkoi minun toipumiseni ja kuntoutumiseni todella. Ensimmäistäkään tuntia ei pienryhmässä mennyt ilman, että Mira olisi ennen tuntia miettinyt juuri minulle sopivat korvaavat liikkeet ja aina oli minulle oma vaihtoehto tarjolla. Ryhmän yhteydessä koin saavani apua ongelmiini - mihin edes Suomen parhaat kirurgit eivät pystyneet. Tämä ryhmä ja ennen kaikkea sen ohjaaja oli oman loppuelämäni käännekohta.



Jatkoryhmä tuli ja siihenkin ilmoittauduin, pääsin mukaan ja taas oli tarjolla sama ohjaaja. Ohjaaja, joka jo tiesi ja tunsi kroppani, sen ongelmat, haasteet, rajoitteet sekä mahdollisuudet. Kuinka helppoa oli liikkua pienryhmässä iloisessa joukossa ilman, että piti jokaisella tunnilla erikseen miettiä, että mitähän minä voisin nyt tämän liikkeen tilalla tehdä. 

Nyt syksyllä 2017 ei harmikseni pienryhmää tullut osanottajavajeen vuoksi. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli tosi hyvä juttu. Jatkoin omatoimisesti henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman mukaisesti ja yksilövalmennustakin mukaan mahtuu edelleen. Toisinaan tulee takapakkia ja motivaatio meinaa hukkua, mutta mm. Huuman äärettömän ihanat, aktiiviset sekä ennen kaikkea ammattitaitoiset ohjaajat ja työntekijät saavat oman innokkuuden taas nostamaan päätään ja jatkamaan entistä vahvemmin jumpan ja salitreenin parissa!

Ulkopuoliselle tämä ei näyttele niin suurta asiaa, kuin mitä tämä minulle todellisuudessa on, enkä osaa edes sanoiksi pukea sitä kiitollisuuden määrää, jonka haluan tässä tuoda julki.

Kiitos <3

-Pirte'