perjantai 22. tammikuuta 2016

Viiden tähden arvoinen suoritus

Vuoden 2015 ollessa loppusuoralla kirjoitin blogiin toivottavasti monia inspiroineen tarinan Mikasta ja hänen monipuolisesta liikunnallisesta kattauksestaan. Vinkkasin samalla joulukuun 14. päivä aloitetusta Viiden tähden huumalainen- haasteesta. Haastetta toteutetaan merkkamalla käytävämme julisteisiin oman nimen perään käynnit ryhmäliikuntalajeista, joita on kokeillut haasteen aikana. Yhden tähden ansaitsee viiden eri lajin suorittamisesta. Jo 13. tammikuuta ensimmäinen tähtien keräilijä oli saanut rivinsä salimme seinällä täyteen. Tämä tarkoittaa siis yhteensä huikeiden 25 lajin testaamista vajaassa kuukaudessa!

Sanna Yletyinen kertoo alunperin luulleensa, että lajeja piti kerätä kolmekymmentä, joten jokunen suunniteltu laji jäi peräti kirjaamatta julisteen sarakkeisiin. Sanna myöntää haasteen olleen hänelle erittäin henkilökohtainen. Hän siis kertakaikkiaan vain päätti itsensä kanssa, että nyt tämä täytyy saada kunnialla tehtyä. Hän halusi haastaa itsensä - ja onnistui siinä yli odotusten. Alkuun hän oli vielä epävarma, saisiko kaikki lajit kasaan.


Vuorotöiden ansiosta Sanna on päässyt tutustumaan Huumalla niin aamu- kuin iltatunteihinkin. Joululomalla kellon soidessa aamulla kello viisi, oli mies kuulemma jäänyt pyörittelemään päätään Sannan kiiruhtaessa ehtiäkseen 6:30 alkavaan toiminnalliseen kuntopiiriin. Tällä naisella jos kellä on nyt motivaatio korkealla! Suurin osa lajeista tulikin testattua nimenomaan joululoman aikana - voisi siis sanoa, että loma on käytetty todella hyvään tarkoitukseen: itsestään huolehtimiseen.


Sanna myöntää, että haaste tarjosi matalan kynnyksen kokeilla lajeja, joista hänellä ei vielä ollut kokemusta. Tunneilla oli muitakin haasteen suorittajia, eli moni muukin kokeili lajeja ensimmäistä kertaa eikä olo täten ollut ulkopuolinen. Iloinen uusi tuttavuus kevätlukujärjestyksessä oli Rasvanpolttospinning, jossa tunnin vaihtelevuus sai jaksamaan ennätyspitkän tunnin (45min). Spinning sekä BodyPump yleensä ottaenkin ovat olleet hänelle positiivinen yllätys; hän ei aiemmin ole ymmärtänyt näiden lajien vetovoimaa, mutta on nyt löytänyt ilon myös näiltä tunneilta.


Uusista lajeista Sannan ohjelmistossa säilynee myös huippusuosittu Yin Yoga. Siitä Sanna oli saanut todella kokonaisvaltaisen kokemuksen; vaikutukset eivät siis ole pelkästään fyysisiä. Kuntosalia Sanna on viime aikoina käyttänyt lähinnä lämmittelyyn. Haasteen aikana Sanna kävi myös perinteisessä Kuntopiirissä, josta hänet yllätin kuvattavaksi myös tänä aamuna. Kuntopiirissä Sanna käykin nyt useammin sisäistääkseen saliharjoittelua hieman paremmin. Kuntopiiri toimiikin mainiona lajina saliharjoittelua aloitettaessa.


Sanna liittyi alunperin Huumaan kesän kynnyksellä vuonna 2013. Hänet toi Huumalle hänen työnantajansa, Stevecon, järjestämä  työterveysprojekti. Mukana valmentajana oli Huuman oma Heidi Hamström. Hän kertoo yritykselle järjestetyn pienryhmävalmennuksen koostuneen kolmesta eri tasoisesta pienryhmästä, jotka treenasivat kukin kolme kuukautta. Tasot oli asetettu lähtökunnon mukaan; projektin aluksi ja lopuksi suoritettiin mittaukset, joiden tulokset olivat yleiskunnon kohenemisen kannalta hyvinkin lupaavia. Yritysryhmälle räätälöidyt treenit sisälsivät myös ryhmäliikunnan lajikokeiluja. Näin Sannakin kertoo tulleensa tutuksi monen lajin kanssa jo treenaamisen alkumetreillä. Tämä on kaiken kaikkiaan hieno esimerkki siitä, miten yrityksen panostuksella työntekijöidensä hyvinvointiin voi olla kauaskantoisia tuloksia. Sanna on jatkanut tuolloin aloitetulla taipaleella, vaikka treenaamisessa on motivaation puutteen vuoksi taukoja ollutkin. Viime syksynä Sanna oli jo lähes valmis lyömään hanskat tiskiin. Joulukuussa startattu tähtihaaste on kuitenkin saanut hänet taas liikkumaan aktiivisesti. Huuman yhteisöllisyys muutenkin on vaikuttanut hänen ryhmäliikuntatunneilla jatkamiseensa: “Tänne on helppo tulla itsekseenkin ja aina löytyy joku jumppa, johon mennä”. Loman jälkeisessä arjessa aikatauluttaminen on luonut ylimääräisiä haasteita; kahden vuorotyöläisen yrittäessä aikatauluttaa omat ja lasten menot, on joskus vaikeaa löytää aikaa omalle kuntosalilla käynnille. “Se vaatii suunnitelmallisuutta”, myöntää Sanna Yletyinen.


Palkinto viiden tähden suorittamisesta on VIP-lippu Huuman 6-vuotissyntymäpäiville maaliskuussa. Matkan varrella haastelaisille on jaettu tuotepalkintoja jokaisesta suoritetusta tähdestä. Viiden tähden huumalaisille järjestetään syntymäpäivillä oma vastaanotto ennen yleisötilaisuuden alkamista. Sanna ei ole aiemmin osallistunut Huuman legendaarisiin synttäribileisiin ja onkin nyt hieman utelias siitä mitä ilta tulee pitämään sisällään.

Sannan jälkeen jo kaksi asiakastamme on saavuttanut maalin tässä huimassa reilun kuukauden ajassa ja he ansaitsevat myös kunniamaininnan. He ovat seniorijäsenemme Ritva Hostikka sekä Leena Leinonen. Kerrassaan upeita suorituksia! Muille haastetta suorittaville huumaavat tsempit loppusuoralle. Aikaa lajien keräämiseen on vielä maaliskuun puoliväliin asti, joten mukaan ehdit mainiosti vaikket vielä olisi aloittanutkaan!