keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Huumaantuneet - asiakastarinoita Huumalta, osa 2 / Tomi Jalonen


”Laitetaanko sut kuntoon?” No eihän niiden nappisilmien alla voinut sanoa EI. Siitä alkoi mun Huuma-urani, vähän yli  kahdeksan vuotta sitten. Mutta tätä ennen vähän historiaa. 

Pelasin aikoinaan lätkää 20 vuotta ja olin aina sata lasissa. Sama ON- OFF- malli jatkui lätkän jälkeen työelämässä ja liikunta jäi. Kiloja karttui, habitus hävisi ja jaksaminen oli niin ja näin. Kahden ihanan tytön syntymät toivat elämään uutta sisältöä ja rakkaus heihin laittoi keski-ikäisen pyylevän miehen miettimään mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Yli kymmenen vuoden tekemättömyyden jälkeen juhannuksena tehty vedonlyönti puolimaratonin juoksemisesta tuli kreivin aikaan, ja mahdollisti itselle uuden alun yksilöurheiluun, jossa on paras katsoa peiliin, kun homma ei toimi.

Aloitus oli tuskaa mutta juoksua kertyi, ja olo parani. Oli koukuttavaa huomata, miten kivaa oli 3h la-aamulenkit lenkkien ollessa hyviä tai todella hyviä. Samalla lätkäaikojen kesätreeneissä kehittynyt inho juoksemiseen hävisi ja huomasin miten myös ei-ideaalilla ruumiinrakenteella voi maratonin juosta maaliin asti, jopa matkasta nauttien. Mitä pidempi matka, sen tyhmempi tyyppi. Tai sen parempi fiilis, jonka ensimmäisen maaliintulon tuottama itku allekirjoitti.  

No, takaisin tuohon mun kuntoon laittamiseen. 0lin suunnitellut kuntosalikorttia jo jonkin aikaa, ja olkapääleikkauksen jälkeinen kuntoutuminen tuki vahvasti tätä suunnitelmaa. Samoin coren vahvistaminen tukemaan maratonjuoksua ei olisi ollenkaan huono asia, koska tällöin ryhti säilyisi pidempään, jalat jaksaisivat paremmin ja täten ehkä aikakin paranisi. Eli Lillin paperiin nimi alle ja töihin!

Sovittiin, että kuntosaliohjelma tehdään Huumalla, kun ovet aukeavat. Ennen Huumaa ehdin käymään muutaman kerran Fitergolla, jossa vanha kipinä spinning-tunneilla syttyi Emmin tsemppihuutojen ja kannustuksen toimesta uudelleen. Olin ekaa kertaa täpinöissäni, koska joko-tai-tyyliselle treenaajalle spinning tuotti valtavasti mielihyvää, niin tunnin aikana kuin sen jälkeen. Oli hassua huomata miten vanha mielikuva ainoastaan jaloilla tehtävästä treenistä valui hikipisaroiden myötä lattialle jo ekan biisin aikana. Mutta lisää täpinöitä oli tulossa..!

Huumalla alku sisälsi spinningiä ja kuntosalia, kunnes lankesin kesken kuntosalitreenin Lillin uuteen ehdotukseen, BODYPUMPiin. Ja loppu on historiaa. Olin aina tiennyt olevani kaavoihin kangistuvaa sorttia, mutta rakkaus pumppiin on ollut jotain poikkeuksellista, joka on kestänyt kaikki nämä vuodet. Kuten missä tahansa Les Mills- lajissa, ryhmäliikunnassa yhdistyy hienosti yksilö- ja joukkueurheilu, mikä on aika huimaa. Teet aina oman treenin, mutta tuskan keskellä vilkaisu vieruskaverin olotilaan helpottaa kummasti, ja tuo jaksamista. Osansa jaksamiseen tuovat ne aivan ihastuttavat ja ammattitaitoiset vetäjät, pe- aamun 06:30 BP ei onnistu ilman lavan edessä pursuavaa riemua, joka tempaa mukaansa, ihan joka kerta!

Huuma on mulle tärkeä paikka, koska siellä jokainen voi olla oma itsensä ja treenata oman tyylinsä mukaan. Vedät sitten hampaat irvessä tai hieman hillitymmin, päätös on sinun. Mulle liikunta tuottaa mielihyvää, vie ajatukset pois arjen murheista, takaa laadukkaamman ja energisemmän elämän, sekä mahdollistaa hengailun huipputyyppien seurassa. Siksi mun repertuaariin sisältyy jatkossakin mattoa, salia, pumppia, ja ainakin sen vitsiniekan spinningiä. Pyrin myös repimään kaavojani auki, joten saatan yllättää myös joogassa, CXWORX:ssä ja GRIT:ssä! 

Nähdään Huumassa! 





keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Huumaantuneet - asiakastarinoita Huumalta, osa 1 / Pirte Okkonen

Pirte ohjaajansa Miran kanssa
kuminauhojen kimpussa
Aloitamme uuden juttusarjan huumaantuneista asiakkaistamme, jotka pääsevät itse ääneen ja kertovat meille omasta Huuma-kokemuksestaan. Ensimmäisenä kuulemme Pirten liikuttavan menestystarinan. 

'Vuonna 2007 pienen, mutta vahingollisen lumityötapaturman seurauksena menetin siitä tulleesta selkävammasta johtuen lähestulkoon kokonaan vasemman jalkani käytön ja toiminnan. Lääkärit olivat avuttomia, sillä vamma on niin lähellä selkäydintä, että leikkaus ei tule kyseeseen liian suuren halvaantumisriskin vuoksi. Vuosia meni, kuntoutusta eri muodoin kokeiltiin sähköhoidosta fysioterapiaan ja lääkkeitä kului enemmän kuin monella koko elämänsä aikana. Paino nousi, kivut vaivasivat ja koko elämä pyöri selän, kivun ja jalan toimimattomuuden ympärillä. 

Vuonna 2015 päätin, että jos eivät lääkärit minua saa kivuttomaksi ja parempikuntoiseksi, niin minä teen itse asialle jotain, koska en tämän ikäisenä (silloin 36v) koe olevani vielä eläkekuntoinen, sillä tahtoa, halua, motivaatiota ja kaikkea riittää omasta takaa...paitsi se ohjaus, sitä en osaa tehdä itse. Tulin Huuman asiakkaaksi ja sillä tiellä olen edelleen. 

Aloittelin itsekseni 2015 kevään lopussa, mutta kivut toisinaan yltyivät liikaa, joka taas aiheutti sen, että väärän tekniikan ja väärien liikkeiden vuoksi olin kipeä, vaikka tarkoitukseni oli jotain ihan muuta. Elokuussa 2015 alkoi pienryhmä, johon ilmoittauduin ja pääsinkin onnekseni mukaan. Ohjaajana tässä ryhmässä oli Mira Rantavuo, joka heti ensi tapaamisessa halusi tietää, mitä ongelmia ja rajoitteita kenelläkin on. Tästä päivästä alkoi minun toipumiseni ja kuntoutumiseni todella. Ensimmäistäkään tuntia ei pienryhmässä mennyt ilman, että Mira olisi ennen tuntia miettinyt juuri minulle sopivat korvaavat liikkeet ja aina oli minulle oma vaihtoehto tarjolla. Ryhmän yhteydessä koin saavani apua ongelmiini - mihin edes Suomen parhaat kirurgit eivät pystyneet. Tämä ryhmä ja ennen kaikkea sen ohjaaja oli oman loppuelämäni käännekohta.



Jatkoryhmä tuli ja siihenkin ilmoittauduin, pääsin mukaan ja taas oli tarjolla sama ohjaaja. Ohjaaja, joka jo tiesi ja tunsi kroppani, sen ongelmat, haasteet, rajoitteet sekä mahdollisuudet. Kuinka helppoa oli liikkua pienryhmässä iloisessa joukossa ilman, että piti jokaisella tunnilla erikseen miettiä, että mitähän minä voisin nyt tämän liikkeen tilalla tehdä. 

Nyt syksyllä 2017 ei harmikseni pienryhmää tullut osanottajavajeen vuoksi. Jälkeenpäin ajatellen tämä oli tosi hyvä juttu. Jatkoin omatoimisesti henkilökohtaisen liikuntasuunnitelman mukaisesti ja yksilövalmennustakin mukaan mahtuu edelleen. Toisinaan tulee takapakkia ja motivaatio meinaa hukkua, mutta mm. Huuman äärettömän ihanat, aktiiviset sekä ennen kaikkea ammattitaitoiset ohjaajat ja työntekijät saavat oman innokkuuden taas nostamaan päätään ja jatkamaan entistä vahvemmin jumpan ja salitreenin parissa!

Ulkopuoliselle tämä ei näyttele niin suurta asiaa, kuin mitä tämä minulle todellisuudessa on, enkä osaa edes sanoiksi pukea sitä kiitollisuuden määrää, jonka haluan tässä tuoda julki.

Kiitos <3

-Pirte'

torstai 5. huhtikuuta 2018

Yhteistyön Huumaa

Huuma-treeneistä ei vauhtia puutu!
Hyvinvointikeskus Huuma toimii PeKa 02 Punainen- jalkapallojoukkueen yhteistyökumppanina. Poikien treenejä on vedetty Huumalla jo useampana vuotena ja aiemmin mukana on ollut parikin PeKan juniorijoukkuetta. Viime kaudella konseptina oli vielä spinning-sisäpyöräilytunti yhdistettynä keskivartalotreeninä toimivaan CXW-lihaskuntotuntiin. Tätä aiempina vuosina on treenattu myös Karhulan toimipisteellä, silloisella Huuma Expressillä (nyk. Power Gym Huuma). 

Nyt Huumalla poikia treenauttaa ryhmäliikunnanohjaajamme Pia Peltonen, joka on ollut ohjausvastuussa myös aiempina kausina. Pia kertoo treenien olleen todella vaihtelevia ja monipuolisia. Juokseminenhan pojilta sujuu jo, joten Huuma-treeneissä on keskitytty enemmän heikkouksiin, kuten käsien ja jalkojen koordinaatioon, jäsenten linjauksiin, ryhtilihaksiin ja liikkuvuuteen. Ohjaus ryhmässä on ollut henkilökohtaista ja Pia on voinut tehdä korjauksia yksilöllisesti. Mitä hankalampi paikka löytyy, sitä enemmän toistoja tehdään. Yhteenvetona Pia käyttäisi termiä toiminnallinen treeni, jossa tarkoituksena on ymmärtää suunta ja se mitä lihaksia kulloinkin tulee käyttää. Koreografia on kuitenkin ollut hyvin simppeliä. 

Sponsorina Huuma näkyy mm. poikien harjoitus-/vieraspeliasussa sekä valmentajien treeniasussa. Junnujen huoltajille on myös tarjottu mahdollisuutta käydä kuntosalillamme treenamassa itse poikien treenin aikana alennettuun viiden euron kertamaksuhintaan (norm. 15€). 

PeKalaisten yhteishenki on tsemppaava. 

'Jalkapallo ei ole vain jalkapalloa'

Joukkueen oma valmentaja sekä apuvalmentaja ovat paikan päällä Huumalla seuraamassa harjoituksia. Molemmat kertovat olevansa erittäin tyytyväisiä Huuma-treeneihin - siitä kertoo toki myös monta vuotta toiminut yhteistyö! Treeni on ollut vuorovaikutteista; valmentajien mielipidettä kysytään ja kuunnellaan. Core-alue on koko ajan käytössä ja tarkoitus on antaa kropalle jatkuvasti erilaisia haasteita laittamalla mm. hermotusta uusiksi. Treeneihin on haettu myös vaihtelevuutta juuri tästä syystä. 

“Keskivartalon hallinta on jalkapallossa tärkeää ja jalkapallo ei kuitenkaan ole vain jalkapalloa”, toteaa päävalmentaja Jarno Perälehto. Parempi core-hallinta näkyy jo valmentajan mielestä ja pojat ovat jopa itse huomanneet kuntonsa kohentuneen. Joukkue on aina pelannut ikäluokkaansa ylempien seurassa, niinpä kunnon täytyy olla kohdallaan. “Treeni on toiminut pelaajille ja on ollut hyödyllistä”, vakuuttaa myös apuvalmentaja Juho Leppilampi. PeKa 02-joukkueessa on mukana vuosimalliaan paljon nuorempiakin pelaajia, jopa 13-vuotiaita, joten fyysinen kestävyys on koetuksella. 

“Aluksi tunnit olivat hyvinkin kehonhallintapainotteisia: treenattiin kehonpainoharjoittelua, liikkuvuutta ja koordinaatiota”, Pia kertoo tarkemmin tuntisisällöstä. Apuvälineinä on käytetty mm. steppilautaa, kiekkopainoja, kuminauhaa. Treenejä on laidasta laitaan - jopa päällä seisomista on kokeiltu! Usein harjoitus voi olla myös leikkimielistä kisailua; kilpailemiseenhan pojat ovat tottuneet. Syyskaudella treeni oli ehkä astetta matalatempoisempaa, mutta silti haastavaa. Nyt kevätkaudella tempoa on, valmentajankin toiveesta, nostettu ja haastavuustaso on ehkä lisääntynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. “Mukaan on tullut enemmän intervalliharjoituksia hyppyineen hapenottokyvyn parantamiseksi - ja juoksemisenkin treenaamiseksi”, selvittää Pia. 

Tahtipuikoissa Pia Peltonen. 

Pia itse lähtee treeneistä aina intoa täynnä ja uskoo vahvasti että tämä hyvä fiilis on välittynyt nimenomaan asiakkaista, joten hän uskoo pelaajien olevan tyytyväisiä. Ohjattavina PeKalaiset ovat innokkaita, energisiä ja tiedonhaluisia. Persoonia joukkoon mahtuu monenlaisia, mutta pojat tsemppaavat treenin aikana toisiaan hienosti. He haluavat oppia sekä kehittyä ja täten myös kuuntelevat ohjeita ja käskyjä mukisematta.  

Tämän kevään osalta fysiikkatreenikausi päättyi jo viime tiistaina, mutta valmentaja kertoo ehdottomasti toivovansa yhteistyön jatkumista myös tulevana syksynä. Laadukkaan ohjauksen lisäksi myös paikkana Huuma koetaan joukkueelle toimivaksi ja täällä halutaan jatkaa. 

Huuma haluaa toimittaa kaikille PeKalaisille mahtavaa ja aurinkoista jalkapallokautta - toivottavasti lumet sulavat pian niin päästään viheriölle!