maanantai 15. tammikuuta 2018

Kadonneen motivaation metsästys



Vuoden 2017 lopussa Huumalla valmistui kaksi uutta motivaatio- ja mentaalivalmentajaa: Marianne Laukkanen ja Heidi Hamström. Haminan HuumaLadylla vastaavaa palvelua tarjoaa Sanna Starck. Motivaatiovalmennus tuo aivan uuden lisän Huuman palveluvalikoimaan ja jo saaduista palautteista päätellen jotain tällaista on kovasti odotettu ja kaivattu. PTCA ® Mental Trainer- koulutus toteutettiin PT Coaching ® Academyssa ja kouluttajana toimi Eva Valtanen.

Motivaatio- ja mentaalivalmentaja voi nimensä mukaisesti auttaa asiakasta sekä motivaation metsästämisessä että ajatusten ja asenteiden muuttamisessa yleisemmällä tasolla (mentaalisesti). Usein ihmiset ovat väsyneitä omaan arkeensa, jota kulkevat autopilotti päällä. Aika ei riitä itsestään huolehtimiseen. Arki vie mukanaan eikä pysähdytä miettimään. Näkökulmaa vaihtamalla, kenties ulkopuolisen ihmisen avustuksella, erilaisista tekosyistä ja ‘defensseistä’ päästään irtautumaan. Tämän myötä oikeiden tavoitteiden saavuttaminen helpottuu. 

Kotkan Huuman motivaatio- ja mentaalivalmentajat
Heidi Hamström (vas.) sekä Marianne Laukkanen.

Heidi Hamström kertoo koulutuksen antaneen hänelle työkaluja juuri asiakkaan herättelyyn. Tähän kuuluu pysähtymisen taito ja se että pilkotaan arki eri osa-alueisiin. Monilla on haasteena arjen rullaaminen ilman sen kummempaa motivaatiota. Motivaation etsiminen kuitenkin auttaisi jaksamaan juuri näissä arjen askareissa. Työnkuvansa puolesta Heidi on saanut apuja asiakkaiden kanssa käytyihin keskusteluihin, joita usein värittää motivaation puute. Se voidaan löytää uudestaan - tai ainakin löydetään syvempi syy passiivisuuteen. Asiakas poistuu tapaamisesta vähintäänkin omaa tilannetta paremmin ymmärtävänä. 

Marianne Laukkanen näkee motivaatiovalmennuksen uudenlaisena lähestymistapana mm. treenaamiseen. Se on vaihtoehto tiukan ruokavalion tai treeniohjelman suorittajille. Valmennuksissa vastaan on tullut jo valtava kirjo erilaisia haasteita; kaikki eivät suinkaan edes liity liikuntaan vaan voivat olla esimerkiksi työhaasteita tai sosiaalisia muureja. Parasta antia Mariannen mielestä ovat olleet asiakkaiden omat oivallukset ja ne hetket kun asiakas on löytänyt itsestään kyvyn vaihtaa näkökulmaa. Usein työstettävänä on ollut oman itsensä hyväksyminen ja itsearvostus. Marianne on huomannut, että asiakkaiden on paljon helpompi antaa anteeksi muille kuin itselleen. Itseltä odotetaan aivan hirvittäviä suorituksia. 

Haminan LadyHuuman
Sanna Starck.
Asiakkaiden odotukset valmennukseen tultaessa ovat tietysti olleet yhtä erilaisia kuin jokainen persoonakin. Heidin mukaan moni on kuitenkin valmis piiskattavaksi - vaikka se ei kuitenkaan yleensä ole tarkoitus. Marianne miettii, että monilla on valtava suorituksen tarve ja he olisivat mieluusti valmiita vastaanottamaan valmiin tehtävälistan valmentajalta. Tästä on kuitenkin nimenomaan tarkoitus päästää irti. 

Mitä motivaatiovalmennuksessa sitten tapahtuu? Ensimmäinen tapaaminen etenee haastattelunomaisesti, eikä siihen tarvitse valmistautua millään tavoin. Tapaamisessa avataan arki ja sen voimavarat. Sieltä saadaan työkaluja oman arjen palapeliin. Monia arjen läpikäyminen voi jännittää taikka arveluttaa, sillä tarkoitus onkin mennä pintaa syvemmälle. Asiat on syytä läpikäydä ja avata, jotta päästään eteenpäin. “Valmiita vastauksia emme tarjoa”, toteaa Marianne. “Sen sijaan esitämme paljon kysymyksiä”. Tarkoitus on kohdata myös asiat, jotka helposti kiireen alla työnnetään pois mielestä; voi joutua pohtimaan ja käymään läpi vaikeitakin asioita, kuten kohtaamaansa surua tai kokemaansa stressiä.

Montako kertaa valmennuksessa tulisi käydä? Tämä on tietysti tapauskohtaista. Jos arki ei kiinnosta ja motivaatio on todella hukassa, ei yksi kerta välttämättä riitä. Jos taas vaikeita solmukohtia ei löydy, voi jo yksi tapaaminen avata silmiä ja jäsentää arkea sen verran, että siitä saa paremmin kiinni. Jotkut ovat halunneet ottaa valmennuksesta osan säännöllistä elämää ja käyvät valmennuksessa vaikka kerran kuukaudessa. 

Lue lisää täältä:
Sivuilta löydät hinnaston sekä yhteydenottolomakkeen. Marianne kannustaa olemaan yhteydessä ja kysymään lisää, vaikkei olisikaan aivan varma omasta tarpeestaan. 


Erään asiakkaan kokemuksia

Huuman asiakas Juuli Heikkilä pääsi mukaan testiryhmään, kun tuoreet motivaatiovalmentajamme aloittivat toimintaansa ja hän on ollut palveluun äärimmäisen tyytyväinen. Hänet valmentajan pakeille vei se tosiasia, että into treenata kuntosalilla oli hiipunut. Näin oli käynyt Personal trainer- suhteen päätyttyä. Etävalmennus ei toiminut ja omilleen jäänyt Juuli ei saanut itsestään irti toivomaansa. Ensimmäisessä tapaamisessa hänet laitettiin muunmuassa miettimään, miksi hän ei käy tarpeeksi kuntosalilla, mitkä ovat tavoitteet treenaamisen suhteen ja miten niihin päästään. 

Viikkopäiväkirjaa, joka useimmille valmennettaville tulee tutuksi, hän piti erinomaisena. “Tapaamisissa ‘vain’ jutellaan ja tutkitaan omia tuntoja. On erittäin motivoivaa keskustella asiaan perehtyneen henkilön kanssa. Mariannella on tosi hyvä tatsi hommaan”, Juuli summaa. 

Tällä hetkellä Juulin fokus on siirtynytkin kuntosalilta Huuman ryhmäliikuntatunneille. Kuntosalin puolelle Juuli palaa, jos jatkaa joskus Personal trainerin kanssa. Hän on siis tunnistanut kaipaavaansa ulkopuolista tsempparia liikkumiseen ja hän tuntuu motivoituvan ryhmäpaineesta. “Personal trainerin kanssa tehtiin konkreettisempia tavoitteita lukuineen kaikkineen. Nyt ollaan hakemassa hyvää oloa”. Tavoitteeksi on muodostunut olla onnellinen ja sitä myöten pitää paketti kasassa - koska vain silloin se pysyy kasassa. 

Tämän myötä Huuma toivottaa oikein motivoitunutta vuotta 2018 kaikille lukijoille!